MUSO JIKIDEN EISHIN RYU
HISTORIA
Tyylin perustajana pidetään samuraita nimeltä Hayashizaki
Jinsuke Minamoto no Shigenobu 1500-1600 -luvun taitteessa. Tradition 7. soke oli
samurai nimeltä Hasegawa Chikara no Suke Eishin (Hidenobu). Hän uudisti
tyylisuunnan ja väitetään että hänestä olisi
lähtöisin tapa käyttää katanaa tachin asemesta
harjoittelussa. 12. soken jälkeen tyylisuunta jakaantui kahtia, toisesta
tullen myöhemmin Muso Shinden ryu ja toisesta Muso Jikiden Eishin ryu
tällä vuosisadalla. 1900-luvun alussa 17. soke Oe Masamichi Shikei
muotoili tyylin sellaiseksi kuin se tänään tunnetaan ja antoi
sille nykyisen nimen.
Hän yhdisti Tosa iaina tunnetut kolme tyyliä yhdeksi liittäen
Omori ryun kiinteästi traditioon mukaan. Tämän työn hän
teki Taisho-kauden alussa (1912-26). Hän nimesi lajin sen seitsemännen
perustajan mukaan Muso Jikiden Eishin ryuksi (Taisho 8) käyttäen samoja
kanjimerkkejä kuin tämä oli käyttänyt (Muso =
"vertaansa vailla", Jikiden = "suoraan opittu", Eishin on
erisnimi - ei voi kääntää). Samalla hän pudotti suuren
joukon katoja pois, periaatteella "nykyajan ihmisellä ei ole aikaa
harjoitella satoja katoja" kuten samurait tekivät. Tosin hän
sitten samalla loi muutaman katan lisää korjatakseen joitakin
puutteita, joita tyyliin jäi. Tyylisuunta tuli sisältämään
aloitustasona Omori ryun nimellä Seiza no bu. Tähän hän
valitsi 11 kataa ja antoi niille uudet nimet. Seuraavana tasona oli Hasegawa
Eishin ryu nimellä Tate hiza no bu, sisältäen 10 kataa. Kolmannen
tason hän loi Shinmei Muso ryun katoista ja nimesi sen Oku iaiksi.
Tämä kyseinen taso sisältää kaksi sarjaa: iwaza
(8 kataa) ja tachiwaza (13 kataa), sekä hänen itsensä
kehittämän Bangai no bu sarjan (3 kataa). Osan Oku iai katojen
nimistä Oe muutti uusiksi.
Näiden lisäksi tulivat vielä paritekniikat, joita on neljä
sarjaa. Näistä ensimmäinen, seitsemän katan sarja, on
Oe-sensein oma luomus.
Kono Hyakuren 20. soke, toi tyylin Shikokun saarelta mukanaan Osakaan ja sieltä
tyyli on levinnyt ympäri koko Japanin. Oe-sensein jälkeen tyyli on
kuitenkin hajaantunut useampaan eri ryhmittymään ja liittoon.
Koryu.com sanoo seuraavasti tyylin päämiehen asemasta tällä
hetkellä: "There are several lines of transmission, the senior
representatives of which claim to be the headmaster or the most senior authority.
It is difficult, if not impossible to determine which of these are valid claims".
SUOMI
Suomessa harjoitellaan eri Eishin ryu haaroja. Yksi niistä on sidoksissa
Zen Nippon Iaido Renmein sekä Muso Jikiden Eishin ryu Seitokain (Eishin
ryun perinnejärjestö) opettajiin. Suomeen tyyli on rantautunut
kesällä 1995 ja sen pääopettajana toimii täällä
japanilainen karateopettaja Yuji Matsuoi (MJER iaiheiho renshi 7. dan, iaido
5. dan) sekä päävastaavana Japanissa Mutsuyoshi Ishigaki-sensei
hanshi 10. dan (käynyt Suomessa 1997).
Suomeen on perustettu tyylisuuntayhdistys, Suomen Muso Jikiden Eishin ryu
Yhdistys ry edistämään tyylisuunnan harjoittelua. Se on puhtaasti
Seitokai-harjoittelijoiden yhdistys. Yhdistys oli Suomen Iaidoliitto ry:n
jäsen 1997-2005.
Tämän yhdistyksen sisällä Eishin ryuta ei voi harjoitella
eikä graduoida, jollei ole myös Seitokain jäsen Japanissa. Kaikkien
harjoittelijoiden tulee liittyä Yhdistyksen jäseneksi peruskurssin
jälkeen.
Toinen linja Eishin ryuta Suomessa on Zen Nippon Kendo Renmein sisällä
oleva haara. Se on rantautunut tänne Englannista v. 1999 ja
pääasiallisesti sitä harjoitellaan Helsingissä
Ki-Ken-Tai-Icchi seurassa - opettajina mm. Sakari Myllymäki iaido 3. dan ja
Tuula Kiviluoto iaido 4. dan. Opettajana oli Englannissa opettamassa
vieraillut, mutta Japanissa asunut, edesmennyt Matsuo Haruna-sensei (kuoli 14.9.2002),
iaido hanshi 8. dan. Nykyään Euroopassa opetuksesta vastaa
pääasiassa Peter West -sensei (iaido renshi 7. dan, jodo 4. dan, kendo
1. dan). Tämän linjan pääopettaja Japanissa Matsuo-sensein
poismenon jälkeen on Masakazu Oshita-sensei (iaido kyoshi 8. dan).
Peter West -sensei vierailee vuosittain Suomessa opettamassa MJER:ta ja ZNKR iaidoa.
Kolmanneksi Suomessa on ryhmä henkilöitä, jotka harjoittelevat
Roshukai-yhdistyksen Eishin ryuta. Japanissa sen pääopettajana
toimi edesmennyt Norikazu Iwata -sensei (iaido hanshi 8. dan, MJER menkyokaiden).
Roshukai yrittää säilyttää Oe-sensein tekniikat mahdollisimman
muuttumattomina. Roshukain sisällä ei käytetä danarvoja,
vaan vanhoja perinteisiä Eishin ryu arvoja.
Muutama linjaus:
Tanimura-ha
12. Hayashi Masu (Masa) no Jo Masanari (Seishi)
13. Yoda (Manzai, Manzo, Sansho) Yorikatsu
14. Hayashi Yadayu (Seiki) Masayori (Masataka)
15. Tanimura Kame no Jo Yorikatsu (Sugio)
16. Goto Magobei Masasuke (Seiryo)
17. Oe Masamichi (Shikei)
Yamauchi-ha | Hokiyama-ha | Masaoka-ha |
18. Yamauchi Toyotake | 18. Hokiyama Namio | 18. Masaoka Kazumi |
19. Kono Kanemitsu | 19. Fukui Harumasa Tekkotsu | 19. Narise Sakahiro |
20. Onoe Masamitsu | 20. Kono Minoru Hyakuren | 20. Miura Takeyuki Hirefusa |
21. Sekiguchi Takaaki (Komei) | 21. Fukui Torao | 21. Shimabukuro Masayuki Hidenobu |
22. Ikeda Takeshi Seiko | ||
23. Fukui Masato |
Opettajalinja Suomen Kendoliiton sisällä harjoiteltavaan MJER:hun:
Oe Masamichi Shikei → Yamamoto Harusuke, hanshi 9. dan (1894-1971)
(Harusuke-ha) → Yamashibu Yoshikazu (1922-1993) → Matsuo Haruna hanshi
8. dan (1926-2002) → Oshita sekä Peter West.
Alkuperäisintä MJER:ta Kochissa opettava linja: 17. Oe Masamichi → 18. Hokiyama Namio → 19. Fukui Harumasa → 20. Takeshima Toshio → 21. Muranaga Hidekami. Nykyään tämä linja ei ota enää vastaan länsimaalaisia eikä myöskään Japanista ulos muuttaneita japanilaisia oppilaiksi.
Roshukai opettajalinja: Oe Masamichi Shikei → Yamamoto Takuji ja Mori Shigeki → Iwata Norikazu.
TYYLIN SISÄLTÖ (Seitokai / Zen Nippon Iaido Renmei, Hokiyama-ha)
Seiza no bu | 11 kataa |
Batto ho kihon no kata | 7 kataa |
Batto ho oku no kata | 4 kataa |
Tate hiza no bu | 10 kataa |
Tachi uchi no kurai | 7 kataa |
Oku iai iwaza | 8 kataa |
Oku iai tachiwaza | 13 kataa |
Oku iai bangai no kata | 4 kataa |
Tsume ai no kurai | 11 kataa |
Daisho tsume | 8 kataa |
TYYLIN SISÄLTÖ (Kendoliitto, useampi eri linja)
Seiza no bu | 11 kataa |
Tate hiza no bu | 10 kataa |
Tachi uchi no kurai | 10 kataa |
Oku iai iwaza | 8 kataa |
Oku iai tachiwaza | 13 kataa |
Bangai no bu | 4 kataa |
Tsume ai no kurai | 11 kataa |
Daisho tsume | 8 kataa |
TYYLIN SISÄLTÖ (Roshukai)
Seiza no bu | 11 kataa |
Tate hiza no bu | 10 kataa |
Oku iai iwaza | 8 kataa |
Oku iai tachiwaza | 13 kataa |
Bangai no bu | 3 kataa |
Tachi uchi no kata | 7 kataa |
Tachi uchi no kurai | 10 kataa (Hasegawa ryu koden tachi uchi no kurai) |
Tsume ai no kurai | 11 kataa |
Daisho tsume | 8 kataa |